Venäläisen lastenkirjailijan Eduard
Uspenskin Fedja-setä -kirjasarja on ainakin vanhemmalle ikäpolvelle
tuttu ja rakas. Kirjoista dramatisoidut näytelmät taas lienevät tuttuja
nuoremmillekin - sen verran ahkerasti Fedja-setä Suomen teattereitten
näyttämöitä on kuluttanut vuosi vuoden jälkeen.
Kirjoissa, kuten näyttämöversioissakin,
itsenäinen ja ehkäpä jopa itsepäiseksikin luonnehdittava pikkupoika
nimeltään Fedja-setä lähtee kotoaan "maailmalle", koska hänen äitinsä ei
anna Fedjan ottaa kotieläimekseen kissa Matroskinia, ovelaa ja hiukka
turhantärkeää otusta. Matkallaan kaksikko Fedja-setä ja kissa Matroskin
tapaavat koiran nimeltä Musti - vilpittömän ja kaikesta uudesta innostuvan
"hupiluonteen".
Fedja-setä, kissa ja koira muuttavat asumaan
pieneen Prostakvashinon kylään, josta "ihan sattumalta" löytyy heille tyhjä
talo. Ja vielä kun he löytävät talonsa läheltä aarteen, hankkivat taloonsa
hoopon, sekoilevan lehmän ja ruoalla toimivan traktorin sekä saavat
varastelevan naakan liittymään iloiseen joukkoonsa ovat hilpeän, hillitöntä
huumoria sisältävän lastennäytelmän ainekset kasassa.
Näytelmässä Fedja-sedän ja kumppaneitten arjen
askaret kasvavat erinomaisen hullunkurisiin ja farssimaisiin mittoihin. Mitä
tehdä vaikkapa silloin kun lehmä on syönyt hullunruohoa? Kuinka auttaa
koiraa, joka ei halua metsästää? Miten toimia kun polttopuut loppuvat ja
tulee talvi, muttei puita raaski kaataa, kun "metsiemme pikku asukkaat"
saattaisivat kärsiä siitä?
Kaiken komiikan, vauhdin ja sarjakuvamaisen
hulluttelun lomassa Eduard Uspenskin yleisinhimillinen teksti pohtii myös
rivien välissä ja kuin huomaamatta perheen merkityksen tärkeyttä sekä
ystävyyden, lähimmäisenrakkauden ja suvaitsevaisuuden tarpeellisuutta.
Elannon näyttämön esitys Fedja-setä, kissa ja
koira näytelmästä lupaa olla hengästyttävän nopeatempoinen, hurjanhauska,
mutta kenties myös ihan vähäsen liikuttavakin...
